Oulu

Isolaatio

Joonas Mikola
2015
Musta- ja ruostumaton teräs
Oulu, Hollihaan puisto

”Teos tukee alakulttuuria ja tarjoaa vapauden kenelle tahansa tehdä julkista taidetta seinämaalauksen muodossa.”

— taiteilija Joonas Mikola

Oleminen ja tyhjyys

”Miksi ylipäätään on olevaa eikä pikemminkin ei mitään? ”

— Martin Heidegger

Tämä Heideggerin kuuluisaksi tekemä kysymys on pohja kaikelle inhimilliselle kysymyksenasettelulle ja siten filosofiselle, tieteelliselle ja taiteelliselle toiminnalle. Luodessaan jotakin tyhjästä taiteilija tavallaan toistaa maailman luomisen prosessia. Tällainen uudelleenluominen näkyy kautta ihmiskunnan historian niin luolamaalauksissa, lasten piirroksissa, katutaiteessa kuin taidemuseoiden seinillä riippuvissa mestariteoksissakin. Taiteen tekemisessä voi myös nähdä vastauksen Heideggerin kysymykseen. Hän toteaa, että loppujen lopuksi olemme olemassa suhteessa ei-mihinkään, jatkuvassa joksikin tulemisen tai jonkin tuottamisen prosessissa.

Joonas Mikolan Isolaatio käsittelee tätä teemaa, sillä teos luo yleisölle tilan pohtia olemista ja luovaa prosessia. Isolaatio on halkaisijaltaan viidentoista neliömetrin kokoinen teräksinen sylinteri, joka sijoittuu Hollihaan puistoon Oulussa. Mikolan oma tausta on sekä maalaus- että veistotaiteessa, ja hän on saanut vaikutteita niin filosofiasta, skeittikulttuurista kuin analogisesta valokuvaamisestakin. Viimeksi mainitusta yhtenä esimerkkinä on teossarja Moonshine (2013), jossa Mikola tallensi pitkän valotusajan avulla kuun valaisemia tiloja ja maisemia. Viehtymys salatun paljastamiseen jatkuu Isolaatiossa. Teoksen yksi osa on ruostumattomasta teräksestä valmistettu tekstilevy, jonka näkee vain kipuamalla kiviportaalle ja kurkistamalla sylinterin sisään metalliin leikatusta aukosta. Sisäseinän tekstilaattaan on kirjoitettu edellä mainittu Heidegger-sitaatti. Avoimen sisätilan toivotaan muodostavan luontaisen elintilan kasveille, hyönteisille ja linnuille, kenties muillekin olioille.

Veistoksen ulkopinta on jätetty paljaaksi paikallisten graffititaiteilijoiden luomuksia varten. Katutaiteilijat voivat näin jättää merkkinsä Mikolan teokseen. Myös teoksen muodossa näkyy Mikolan skeittaus- ja graffitikulttuuritausta: sylinteri on hitsattu kahdesta half pipe -skeittiramppia muistuttavasta kappaleesta.

Mikolan työ kommentoi luonnon vapaata olemassaoloa, sillä luonto kehittyy ihmisistä riippumatta. Samalla teos muistuttaa luontokontaktin välttämättömyydestä osana luovaa diskurssia. Filosofia ja luonnontieteet ovat pitkään väitelleet siitä, missä määrinluonnon olemassaolo tarvitsee ihmistä hahmottajakseen. Isolaatiossa luonto on ihmisestä riippumaton, muttei tule näkyviin ennen kuin sitä katsotaan kurkistusaukon kautta. Tämän voi nähdä metaforana suomalaisten läheisestä luontosuhteesta. Kokonaisuus muistuttaa huolesta, jota Oulussakin luonnonympäristöjen puolesta tunnetaan. ×

Sitaatti Martin Heideggerin teoksesta Johdatus metafysiikkaan (Einführung in die Metaphysik, 1935). Suomennos Jussi Backman. Tutkijaliitto, Helsinki 2010.

Joonas Mikola

Joonas Mikola asuu ja työskentelee Oulussa. Turussa vietetyn lapsuuden jälkeen Mikola suoritti peruskoulun Oulussa Rajakylän koulussa ja kirjoitti ylioppilaaksi Oulun suomalaisen yhteiskoulun lukiosta. Hän on opiskellut Limingan taidekoulussa ja Lapin yliopistossa. Mikolan työ kyseenalaistaa taidemaailman maneereja ja hakee uusia näkökulmia. Hän sijoittaa teoksensa useimmiten muualle kuin gallerioihin. Mikolan teoksissa keskeisiä elementtejä ovat hauskuus, luonto sekä vuoropuhelu ympäristön kanssa. Isolaatio on Mikolan mukaan omakuva, jonka lähtökohtana on veistoksen muoto ja tyhjyyden tematiikka. ×