Pohjavirta on kahdeksan itsenäisen julkisen taideteoksen muodostama kokonaisuus. Pohjois-Pohjanmaan kyliin ja kaupunkeihin sijoittuvat teokset kertovat tarinoita alueen Pohjavirrasta: niin historiasta ja elinkeinoista kuin kuhertelusta ja kovista kohtaloistakin, luonnon merkitystä unohtamatta.
Tällä sivustolla pääset tutustumaan Pohjavirran teoksiin, taiteilijoihin, yhteistyökumppaneihin ja työryhmään sekä teokset vastaanottaneisiin kuntiin ja kaupunkeihin.
Julkisen taiteen hankkimisesta tai valmistamisesta kiinnostuneille olemme koonneet taidehankintapaketin, johon on koottu hankkeen parhaat opit ja oivallukset julkisen taiteen toteuttamisesta.
Pohjavirta -hankkeen myötä toteutetut teokset olivat Pohjois-Pohjanmaan rahaston lahja sen koko toiminta-alueelle Suomen Kulttuurirahaston 75-juhlavuoden kunniaksi. Vuosina 2014-2016 toiminut hanke toteutettiin Suomen Kulttuurirahaston erityisrahoituksella yhteistyössä alueen kuntien ja yritysten kanssa.
Teossarjan kuratoivat Janne Kauppinen, Petri Sirviö, Antti Tenetz ja Mike Watson. Hankkeen tuottajana toimii Taija Sailio ja Pohjois-Pohjanmaan rahastoa edusti sihteeri Jetta Liukkonen.